Nään vanhan Tornatorin yhä vielä mielessäin,
kun sillä silloin matkaan lähdit lapsuusystäväin.

Niin jäi koulut kesken sulla,
piti mun myös mukaan tulla
mut vanhempien käskystä mä kotirantaan jäin.

Sun lähtöäsi seurasin mä päässä laiturin
me viisitoistavuotiaita oltiin kumpikin
sinä pidit oman pääsi, säädit itse elämääsi,
koit nuorena sen kaiken, mistä turhaan uneksin.

Albatrossi, joka lepäämättä liitää
se sinun sielusi on juuri kukaties.
Taivaan sinessä saat vapaana sä kiitää,
lapsuustoverini, vanha merimies /(merimies)./
Lapsuustoverini, vanha merimies.

Sä Tornatorin matkassa näit Riion kuumat yöt
ja tutkit tarkkaan kauniit Honolulun kaislavyöt.
Minä jatkoin lyseossa, sitten kunnanvirastossa,
ei kutsumuksen mukaan satu jokaiselle työt.

Ja töiden jälkeen yhä useammin iltaisin
mä kapakassa istuin, lasin pohjaa tuijotin.
Miksen lähtenyt sun mukaan,
mua ymmärrä ei kukaan
mä elämältä olin odottanut muutakin.

Albatrossi, joka lepäämättä liitää…

Sain kuulla, että Tornator jo romutettu on
ja mä itse tunsin kokeneeni saman kohtalon.
Eipä ollut virkaa enää, tumma puna peitti nenää,
ja rannalla mä yksin istuin nousuun auringon.

Kun lähelläni näin mä naurulokin kaartavan,
niin tiesin, että jotakin nyt vihdoin oivallan:
Siinä sielu on sen miehen, jonka työt jää puolitiehen
ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman.

Mut albatrossi, joka lepäämättä liitää,
se sinun sielusi on juuri kukaties,
Kerran laillasi saan vapaana mä kiitää,
jos teen työni kuten vanha merimies, (merimies)
jos teeni työni kuten vanha merimies.